Sep
10
2010

Helsinki, FI, FI (Hartwall Arena)

  (0) Comments
With None

SHOW REVIEW

Sting nautti tekstiensä juonikkuudesta...

''En halua päätyä kaljupäiseksi kaveriksi Vegasiin laulamaan Roxannea puku päällä'', The Police -yhtyeessä maailmanmaineeseen noussut Sting uhosi vuonna 1981.

Pelko ei ole täysin toteutunut hiustenlähdön osalta, mutta Las Vegasissa hän lauloi viimeksi kesäkuussa, Roxanne on 'Symphonicities'-kiertueen ohjelmistossa ja laulajan puku perin tyylikäs.

Kohta 59-vuotias tähti lumosi helposti areenallisen yleisöä karismallaan ja erittäin taitavalla laulullaan.

Vaikuttavimmillaan hän oli viimeisessä ylimääräisessä, ilman säestystä.

Mukana oli sinfoniaorkesteri, mutta useimmissa lauluissa tärkein sovituksellinen osuus jäi nelikolle, johon kuului riisikepeillä soittava rumpali, sähkö- ja kontrabassoa vuorotteleva basisti, akustista ja sähkökitaraa vaihteleva kitaristi sekä Sting itse. Tähti tarttui itsekin välillä pieneen akustiseen ja soitti sitä hyvin.

Englantilainen termi ''vanity project'' tuli mieleen. Miksi pitää mukana esimerkiksi viittä kontrabasistia, jos sähköbasisti on ainoa, joka erottuu miksauksessa? Sinfoniaorkesteri on tymäkkä ase, mutta nyt se oli vajaakäytössä ja kehnosti vahvistettu. Orkesterisoinnin peltisyys tosin väheni, kun siirryin ylimääräisten aikana sivummalle, periaatteessa huonommille paikoille.

Sting esitteli orkesterin nimellä ''Royal Philharmonic'', ja on totta, että legendaarisen lontoolaisen Royal Philharmonic Orchestran nettisivuilla myydään myös tämän ''Royal Philharmonic Concert Orchestran'' crossover-henkisiä palveluja. Laatusoittajia oli saatu mukaan hienosta klarinetistista lähtien.

Parhaiten 'Symphonicities' - konsepti toimi silloin, kun orkesterisovituksissa lähestyttiin viihdyttävintä jazzia ja big band -meininkiä.

Sting tuntee sen maailman yhtä hyvin kuin J.S. Bachin barokkimusiikin, jota hän sanojensa mukaan sormeilee joka päivä, mutta ei kuvittele kenenkään suostuvan maksamaan Bach-soittonsa kuuntelemisesta.

Omien laulujen laulamisesta Sting on kuitenkin palkkansa ansainnut.

Aivan aluksi Sting tuntui laulavan rutiinilla vanhoja hittejään, kuten 'Roxanne', 'Russians' ja 'Englishman in New York'. Varhaisesta punk-kiinnostuksesta muistutti enää 'Next To You', jossa sähkökitaristi pääsi hieman riffittelemään.

Väliajan jälkeen konsertti muuttui kiinnostavammaksi. Moon Over Bourbon Street kierrätti taitavasti tutuinta kauhukuvastoa ja vielä kiintoisammin Sting eläytyi transvestiittiprostituoidun filosofointia sisältävään Tomorrow We'll See -lauluun.

Erinomaisen tulkinnan sai myös 'All Would Envy', joka on kuin jatko-osa 'Don't Stand So Close To Me' -hitin Lolita-tarinalle. Ja kuultiinhan lopulta myös jokaisen kontrollifriikin tunnusmelodia Every Breath You Take.

Ehkä parhaan uusiosovituksen sai kuitenkin 'King of Pain', joka on Stingin itsesäälin kuvauksista ryhdikkäin.

Täysin yllättäen rytminen imu saatiin hetkeksi jopa muinaisen The Police - yhtyeen tasolle.

(c) Helsingin Sanomat by Vesa Sirén

(0) Reviews and Comments