57th & 9th
Sep
28
2017
Helsinki, FIHartwall Arena
0
share

Sting tuntee pääomansa – uusien kappaleiden sijasta kuultiinkin Police-hittejä toisensa perään...

Sting yhtyeineen Hartwall-areenassa. 

Moni Haluaa rocktähdeksi, harva sellaiseksi pääsee, ja vielä harvempaa se pukee. 

Stingille tähteys sopii. Hän on ollut maailman suurimpien lavojen vetonaula kohta 40 vuoden ajan. 

Torstai-iltana Sting esiintyi Suomessa jo kolmannentoista kerran. Pienin keikkapaikka on ollut Helsingin jäähalli, ja sinnekään hänen ei ole tarvinnut yleisöineen ahtautua enää yli 20 vuoteen. 

Siksi oli sympaattista, että tällä kertaa Stingin areenakeikka oli mutkaton ja musiikki edellä tehty. 

Taustaprojisointinäyttöjen sijasta lavan takaseinänä oli verho kuin vanhassa teatterissa ikään, ja yksinkertaisesta lavasta noussut rumpukorokekin oli tuskin korkeampi kuin Tavastia-klubilla. 

Mutkatonta asetelmaa korosti tämänkertaisen yhtyeen kokoonpano, josta oli turha etsiä takavuosina mukana olleita fuusiojazz-tähtiä. Nyt oltiin liikkeellä perheyrityspohjalta. 

Yli 25 vuotta Stingin yhtyeessä soittaneen kitaristin Dominic Millerin parina toisena kitaristina oli hänen poikansa Rufus Miller, ja taustalaulajana ja välillä myös toisena solistina Stingin vanhin poika Joe Sumner. 

Kokoonpanoa täydensi The Last Bandoleros -yhtyeestä lainattu hanuristi Percy Cardona, jonka oivaltava soitto toi terävää vaihtelua Millerien ilmavaan kitarahelinään. 

Sting itse soitti taas vanhaa instrumenttiaan bassoa, kuten jo edellisellä kiertueellaan. 

Ensi maanantaina 66 vuotta täyttävä Sting näytti kauempaa katsoen ainakin 20 vuotta ikäistään nuoremmalta, ja hänen lauluäänensä kohosi yhä kirkkaasti ylärekisteriin. 

Sitä tarvittiin, koska melkein puolet illan aikana kuulluista kappaleista oli The Policen vanhoja hittejä: Synchronicity II, Every Little Thing She Does Is Magic, Message in a Bottle, So Lonely, Every Breath You Take ja niin edelleen. 

Musikaali- ja folkprojektien jälkeen Sting palasi Police-aikojen suoraviivaisempaan rocksointiin viime vuonna julkaistulla 57th & 9th -albumillaan, jonka promootiota nyt menossa oleva kiertue on. 

Albumi on ollut nykyisenä suoratoistohittien aikanakin kohtalaisen hyvä menestys. Se on noussut kymmenen kärkeen lukuisien maiden myyntilistoilla, mutta tässä vaiheessa kiertuetta siltä oli mukana enää kolme kappaletta. Vielä kevättalvella niitä oli kahdeksan. 

Jopa uuden levyn kohokohtiin kuuluvasta 50,000:sta kuultiin vain osa. Stingin ikätoverien ja innoittajien kuolemaa ja sitä kautta koko stadionrockin katoamista kuvaavasta kappaleesta tuli vain pätkä David Bowielta lainatun Ashes to Ashes -version perään. 

Toki jos on tehnyt kauan sitten niin hienoja ja aikaa kestäviä kappaleita kuin Police-hitit, niin miksi ei niitä soittaisi. Niistä väkevimmin soi varsinaisen setin päättänyt Roxanne, jonka sisään Sting ja yhtye upotti sulavasti puolikkaan Bill Withersin vanhasta Ain’t No Sunshine -soulklassikosta. 

Stingin soolotuotannon suurimpiin hitteihin kuuluvat Fields of Gold ja Shape of My Heart ovat saattaneet levyversioina jo hieroutua osaksi konservatiivisen radiorockin äänitapettia, mutta sopivan pidätellysti keikkaversioina ne heräsivät taas eloon. 

Stingin poliittisia kannanottoja haukuttiin takavuosina tekopyhiksi varsinkin hänen kotimaassaan Britanniassa, jossa työväenluokkaisesta taustasta nousseita tähtiä on katsottu aina erityisen kriittisesti. 

Keikalla ainoa maailman nykyiseen tilanteeseen viittaava kappale oli Desert Rose, jonka Sting levytti alun perin algerialaisen Cheb Mamin kanssa vuonna 1999. 

Rai-musiikista lainattu kiihkeä ja tunteellinen sointi kuulosti nyt tulevan jostakin hyvin kaukaisesta ja optimistisesta ajasta. 

(c) Helsingin Sanomat 

SET LIST

COMMENTS 0
photos